Suomen luontokeskus Haltia, Espoo

Suomen luontokeskus Haltia sijaitsee Nuuksion kansallispuiston reunamilla Solvallan urheiluopiston naapurissa. Se avattiin yleisölle toukokuun alussa ja on osoittautunut melkoiseksi menestykseksi. Kävijöitä oli koko vierailuimme ajan varsin paljon: niin turisteja kuin työpaikan virkistyspäivän viettäjiäkin.

Kuten niin monet muutkin, olin Haltiassa työn merkeissä: aamupäivästä pitämässä kokousta ja iltapäivällä tutustumassa keskukseen ja keskuksen näyttelyyn. Kiersimme myös lähimaastossa Maahisenkierroksen.

Itse keskukseen tutustuimme opastetulla kierroksella. Noin puolet ajasta käytettiin  rakennuksen historian, suunnittelun, ominaisuuksien ja piirteiden läpi käymiseen ja toisella puoliskolla tutustuttiin Haltian näyttelyihin.

Itse rakennus oli jossain määrin pettymys tai ehkäpä pikemmin kuitenkin yllätys, erityisesti koonsa puolesta: se oli aika pieni. Yleiset sisätilatkaan eivät henkineet sellaista(kaan) mahtipontisuutta, jota olin etukäteen Suomen luontokeskukselta odottanut. Keskuksessa on ravintola, näyttely- ja kokoontumistiloja sekä kauppa. Sisältä löytyi myös digi-näytöllä varustettu autiotupa.

Rakennuksen inpiraation arkkitehti Rainer Mahlamäki oli saanut varsin osuvasti Kalevalan maailman syntystä kertovasta runon muniaan hautovasta sotkasta. Ja sitähän rakennus muistuttaakin, erityisesti pääoven suunnasta, kun oikein osaa katsoa ja tuntee tarinan. Rakennusta on Suomen suurin kokonaan puusta tehty julkinen rakennus ja puun käyttö oli muutenkin otettu tosissaan. Jopa niin, että siihen oli panostettu kotimaisuuden kustannuksella – rakennus oli tehty itävaltalaisesta kuusesta.

Haltian sisäänkäyntiä järveltä päin – Sotkan pää

Sinänsä rakennuksen suunnittelu ei anna aihetta erityisiin wow-huutoihin, mikä tuskin sekään on tarkoitus. Ulkoapäin – parkkipaikoilta – mistä lähinnä rakennusta katselin, ei näkymä ollut mitenkään erityinen.

Haltia sisältä – neuvontapiste

Sisätilat olivat kokonaan vaaleasta puusta, mikä antaa tilojen siistinä pitämiselle jonkin verran haastetta. Saavuin Haltian aika lailla keskuksen auetessa ja sain kuunnella henkilökunnan melko kiivassanaistakin keskustelua siitä, että tilojen pitäisi olla jo tuolloin siivotut. Luonnosta tulee muutenkin melko lailla kaikennäköistä ihmisten kengissä, joten tarkkana saa olla.

Haltian autiotupa

Tilat sinänsä olivat – jos latteasti halutaan sanoa – ihmisen kokoiset. Ei mitään monumentaalista vaan jopa osin hieman ahdasta, erityisesti portaat toisen kerroksen ravintolaan. Toisaalta kun ajattelee, luontokeskuksen ajatuksena ei liene houkutella ihmisiä sisälle, vaan toimia jonkunlaisena lähtöpisteenä, suoja tai- levähdyspaikkana.

Näkymä Haltian sotkan päästä – näkötornista – rakennuksen yli Nuuksion Pitkäjärvelle

Rakennuksen ideana oli toimia varsin energiatehokkaasti, mikä tarkoitti sisällä sitä, että ikkunoita oli oikeastaan ainoastaan etelään ja länteen. Komeita näkymiä olikin, niin ensimmäisen kerroksen tulevasta kirjastotilasta ja auditorioista kuin toisen kerroksen ravintolasta.