Gallen-Kallelan Museo
Näyttelyn viimeinen viikonloppu tuntuu olevan joko varsin ruuhkainen tai sitten erityisen hiljainen. Kävellessäni kohti Tarvaspäätä pohdiskelin, kuinka olisi laita tämän näyttelyn. Antti Tanttu nyt ei ole mikään Tove Jansson eikä museokaan mikään Ateneum, mutta mahdollistahan se silti voisi olla. Gallen-Kallelan museo oli saanut positiivista julkisuutta avaamalla valokuvakokoelimaan yleisön käyttöön ja Hesarikin oli nostanut näyttelyn esille pikkujutussaan viikonlopun menoista.
No, edellinen kuitenkin piti paikkansa, jopa siihen saakka, että museon työntekijä piti hakea kahvilarakennuksesta avaamaan museo ja lisäkseni vierailuni aikana muita museokävijöitä oli kaikenkaikkiaan kolme. Tilanne oli varmaan toinen Laajalahden etelärannalla Didrichsenillä.
Kuvan paino – Antti Tanttu Tarvaspään vieraana
Antti Tanttu ja Akseli Gallen-Kallela vertautuivat näyttelyohjelman mukaan lähinnä taidegrafiikan kautta. Tämä olikin varsin totta, tyylillisesti tai teemallisesti (tai ajallisestikaan!) on hankalampi löytää yhteistä nimittäjää. Mieleeni nousivat lahden vastarannalla näyttelyään lopetteleva Munch ja Hugo Simberg. Molemmat tärkeitä Gallen-Kallelan vaikuttajia ja ystäviäkin.
Tantun kuvat sopivat räntäsateiseen, harmaaseen ja kaikinpuolin muutenkin alakuloiseen säähän erinomaisesti. Kuvissa oli vahvan eksistentialistinen vire. Värimaailma oli usein mustavalkoinen, hyvin harvoin ainakaan monivärinen. Kohteena ihminen yksin. Yksinkertaisuudessaan varsin vaikuttavia töitä kaikenkaikkiaan. Grafiikan lisäksi mukana oli Tantun videoteoksia. Ne – erityisesti – ylimmässä tornikamarissa esitetty Balal kuvasivat grafiikan kanssa samoja teemoja.
Kuvan paino – Antti Tanttu Tarvaspään vieraana
Tantun videoteos: Solitude is luxury when it is voluntary. Yksinäisyys on ylellisyyttä silloin kun se on vapaaehtoista.
* * *
Kuvan paino – Antti Tanttu Tarvaspään vieraana, Gallen-Kallelan museo, Espoo, 6.9.2014 – 1.2.2015.
31.1.2015
Museaalinen päiväkirja 